Matka Hollantiin

Matka Hollantiin alkoi 6.8. illalla. Valmiiksi hyvin väsyneet matkustajat, rankkojen lähtövalmisteluviikkojen jälkeen, pakkautuivat kahteen autoon, jonne neljän ihmisen ja viiden koiran omaisuus oli tungettu. (Jälkiviisaana mainittakoot, että paljon jäi sitten jälkeenkin tavaraa, joka unohtui matkasta, mm. lapsen vaatteet...) Mutta onneksi meillä oli matkaseurana viime tipassa retkiseuraksi palkattu "Tomppa", joka jaksoi välillä muka niin kaiken tietävänä ohjailla ajoamme suuntaan jos toiseen. Olimme myös hommanneet radiopuhelimet, joten pystyimme sujuvasti koko matkan ajan pitämään yhteyttä kahden auton välillä.

Matkatavaroista vain osa

Matka lautalla Viroon sujui suunnitelmien mukaisesti, kuunnellen suloäänisten suomalaisten laulamia ikivihreitä muutaman rohkaisevan avustamana. Virosta lähdettiin ajamaan yönselkään kohti Latviaa ja Liettuaa, sieltä Puolaan, Saksaan ja lopulta Hollantiin. Matkamme alkoikin mahtavassa rankkasateessa ja kovasti jylläävänä ukkosena.

Iloinen matkustajajoukko

Virossa melkeinpä Latvian rajalla meinattiin joutua huijauksen kohteeksi. Meidät ohitti keskellä yötä pari kertaa auto Latvian rekkareissa, ajoi muutaman kilometrin meidän edellä ja pysähtyi tienreunaan hätävilkut päällä. Tämä siis toistui pari kertaa saman auton toimesta, emmekä siis uskaltaneet edes vauhtia hidastaa. Latvian ajoimmekin kokonaisuudessaan läpi kertaakaan pysähtymättä. Vaan aamun jo valjetessa saavuimme Liettuaan ja pysähdyimme paikalliselle huoltoasemalle toiveikkaina mehevästä aamupalasta, mutta saimmekin vain aamukahvit. Liettuassa olikin hyvin paljon lehmiä sekä peltoja, mutta ei yhtään paikkaa mistä saisi ruokaa. Koko valtion läpiajon aikana emme törmänneet yhteenkään ruokakauppaan saati ravintolaan, huoltoasemillakin oli hyvin köyhät valikoimat, oikeastaan voisi sanoa, että tarjonta oli pelkkää karkkia ja sipsiä. Liettuasta meidän oli hyvin hankala päästä pois, Tompan mielestä kun meidän olisi pitänyt ajaa Venäjän Kaliningradin kautta. Muuten aivan loistavaa, mutta kun meiltä ei keltään sattunut löytymään viisumia. Onneksi rajalla mukava rajavartija osasi neuvoa meille erireitin ja onnistuimmekin jotenkin ihmeen kaupalla saamaan taivuteltua myös Tompan reittimuutokseen. "Tee U-käännös, mikäli mahdollista" tuli liiankin tutuksi lauseeksi. Kun aikamme jonottelimme Venäjän rajoilla, epävarmoina mitä siellä oikein tapahtuu, oli meillä aikaa seurata ympärillä tapahtuvaa... siellä oli jollain miehellä todennäköisesti karannut muutama koira (muutamalla tarkoitan nyt noin kuutta koiraa), joita hän yritti epätoivoisesti metsästää pitkin raja-aluetta välillä hyvinkin tunnepitoisesti. Nälkä siis alkoi jo kovastikin kaivella, eikä vähäiset unetkaan vähentäneet matkustajien nälästä hiipivää kärttyisyyttä.

Blogiin ei mahtunut enempää videoita kerrallaan, joten loput löytyvät youtubesta linkin takaa.. Seuraavassa lisää Liettuasta. Huom! Huomatkaa tosissaan ajajien väsymys (todellinen väsymys), ei sanatkaan enää kulje ja selitys jotain hyvin epämääräistä!! ;) "Lypsetään lehmää, ei siis Camillaa, mutta siellä oli yks toinen lehmä lypsyllä" Mutta hei Camoon.. me luvattiin videopäiväkirjaa.

Ensimmäisen kerran siis saimme ruokaa vasta Puolassa, sielläkin oli hyvin haasteellista löytää auki olevaa ruokapaikkaa. Vihdoin saimme tilattua oikein maittavat ateriat saksankielellä. En tiedä johtuiko maistuvuus oikeasti maistuvasta vai oliko jo ehtinyt hiipiä niin karmiva nälkä että mikä tahansa olisi maistunut taivaalliselta? Tästäkin maasta löysimme kuitenkin myös puutteita, nimittäin siellä eivät käyneet eurot(!!). Ruoan saaminen tästä syystä oli hankalaa kun meillä ei ollut paikallista valuuttaa emmekä löytäneet mistään automaattia, josta sitä olisi voinut nostaa. Ja kielitaito paikallisilla ei kovin kummoinen ollut, joten tien kysyminen englanniksi tai saksaksi ei tuottanut tulosta (suomea ei edes viitsinyt kokeilla).

Pakko myöntää, Puola yllätti kuitenkin positiivisesti, kauniilla maisemillaan sekä hyväkuntoisilla teillään. Toisin kuin Latviassa jossa jatkui 20 kilometriä todella huonokuntoista tietä. Puolassa oli myös eläimet todella hyvin hoidetun näköisiä. Ja mikä kaikkein parasta koko maassa, suurten moottoriteiden varsilla oli tasaisin väliajoin levähdyspaikkoja. Oikein kunnollisia levähdyspaikkoja, joista löytyi siistit vessat, suihkut sekä piknik pöydät, kaikki nämä käytössä ilmaiseksi, tai no voihan sen katsoa niin, että tiemaksun hinnalla. Me kuitenkin tyydyimme testaamaan vain vessan toimivuutta.

Tähän asti matka oli jatkunut ilman suurempia pysähdyksiä. Olimme onnistuneet vaihtelemaan kuskia sopivin väliajoin toisen levätessä. Saksassa vasta tiistai-iltana otimme ensimmäiset kunnon yöunet, niin kunnon unet kuin vain autossa nukkuessaan voi saada. Kunnon unet matkan aikana tarkoittivat viiden-kuuden tunnin yöunia. Aamulla kävimme syömässä oikein maittavan aamupalan - joskin todella kalliin - ja matkamme sai taas jatkua. Myös Saksan ajoimme ilman pitkiä pysähtymisiä, koska seuraava maa joka oli vuorossa oli maa joka olisi määränpäämme eli Alankomaat :). Huomio, joka jäi mieleen Saksasta oli se, ettei siellä päässyt missään vessaan ilmaiseksi.

Saksan moottoriteiltä elävää kuvaa (pienten unien jälkeen)

Lisää Saksan huomioita vaaleanpunaisten moottoriteiden kaduilta ;)

Ruuhka

Liikennetiedotukset

Ja vihdoin keskiviikko iltana saavutimme Hollannin rajan. Matkamme oli siis edennyt aikataulussa, oikeastaan ennätysvauhtia. Ensimmäiset mielikuvat jotka saimme Hollannista olivat todellinen siisteys, hyvä kuntoiset tiet, aivan mahtava tarjonta huoltoasemilla (käsittää siis tuoreet hedelmät, maidot ja leivät) sekä metsät(!!). Niin tosiaan, mitkä metsät? Meille kun oli todella syvästi istutettu päähän mielikuva ettei Hollannissa ole ollenkaan metsiä, mutta rajan ylitettyämme emme nähneet mitään muuta kuin metsää.

Olimme tosiaan matkan tässä vaiheessa jo niin väsyneitä, että oli pakko päästä levähtämään, mutta olimme edelleen ilman asuntoa, koska vasta seuraavana päivänä oli edessä asuntonäyttö. Näyttö oli asunnosta jota olimme katselleet etukäteen Suomessa netin välityksellä, mutta emme tienneet siitä oikeastaan vielä mitään. No, mutta koska olimme pakanneet teltan sekä makuupussit mukaan niin ei muuta kuin Tomppa kertomaan meille reitti lähimmälle leirintäalueelle. En tiedä pitääkö Tomppa meitä kovinkin äveriäinä vai oliko se vain jotain kuittailua, mutta 'hänen' mielestään meille sopiva leirintäalue olisi ollut viiden tähden luksusmökkialue, josta olisi saanut vuokrattua itselleen jonkun todella hulppean mökin. Tyydyimme tekemään U-käännöksen pihalla ("Tee U-käännös, ehdottoman mahdollista") ja Tompalta ohjeet toiseen paikkaan. Mainittakoot, että Primastarin kääntäminen tuossa kohdassa oli lähes tähtitieteellinen saavutus saavutetulla univelalla. Tämä toinen paikka olikin sitten enemmän meille sopiva (ulkonäkö + lompakon paksuus), täällä tosissaan nukuttiin teltoissa. Ok, alueella oli huimat 3 telttaa, loput asuntovaunuja ja mökkejä. Alue oli kylläkin jo meidän saapuessa kiinni, mutta onnistuimme saamaan paikan ylläpitäjän kiinni ja hän päästi meidät sisään leirintäalueelle. Näytimmekö niin nälkäisiltä vai mikä, mutta onnistuimme taivuttelemaan jo suljetun ravintolan työntekijän vääntämään meille muutaman iltapalaleivän. Loistavaa palvelua kyllä täällä Hollannin maalla!

Leirintäalue jolle saavuimme oli siis oikeasti sekin todella hieno paikka, taisi olla neljän tähden leirintäalue kaikkine hienouksineen. Paikalta löytyi niin kahvila, uima-altaat, lasten leikkipaikat, suihkut, vessat sekä tiskauspaikat, mutta ei pankkiautomaattia, josta olisimme tarvinneet käteistä. Jos tulet Hollantiin niin täällä ollaan sitten ei Master Card vaan Diners Club jne, tarjoajia, visa electron on täysin tuntematon käsite sekin... Myös sähkötolpallisia paikkoja olisi ollut tarjolla ja kun aluetta kiersi huomasi, että monet tulivat kesäksi asumaan tuonne kyseiseen paikkaan, aivan samoilla tavoin kuin me menemme kesäisin mökeillemme.

Torstaina meillä oli siis asuntonäyttö ja meillä kävi todella hyvä tuuri kun asunto oli meidän koko porukallemme sopiva. Se on siis omakotitalo, isolla, kokonaan aidatulla 4000m2 pihalla ja kaiken lisäksi sinne saa viedä koiria. Kun niin kovasti pelkäsimme asunnonvuokrauksemme kaatuvan koiriin. Asuntoon, meidän ihan omaan kotiimme, pääsimme muuttamaan kuitenkin vasta perjantaina, joten vielä yksi yö piti viettää leirintäalueella. Joka ei kuitenkaan ollut paha asia, koska leirintäalue oli niin kovin viihtyisä ja illat olivat lämpimiä. Ja ruokaa sai kaupasta :)